Suomi2 – Miten Suomi korjataan?
Hallintojärjestelmämme ei pysty muuttumaan riittävästi itsestään eikä tekemään tarpeeksi suuria korjausliikkeitä ilman välitöntä eksistentiaalista uhkaa. Sivilisaation ei pitäisi toimia näin.
Valtasuhteiden vuoksi tarvittava muutos ei synny järjestelmän sisältä. Siksi yritämme tehdä sen ulkopuolelta: koordinoimalla niitä, joita kiinnostaa Suomen etu ennen puoluepolitiikkaa. Hallintojärjestelmän korjaamisen etu on, että toimiva korjausmekanismi voi sen jälkeen korjata muut yhteiskunnan mekanismit.
Hallintojärjestelmiä pitää arvioida suhteessa niiden päämäärään: Suomen kansan ylisukupolviseen etuun. Vähimmäisvaatimus on peliteoreettinen eheys: järjestelmän pitää toimia tämän päämäärän hyväksi myös silloin, kun sitä ohjaavat oman etunsa mukaan toimivat ihmiset.
Ennen muutosta tarvitaan koordinaatiota. Suomi2 on koordinaatiomekanismi Suomen hallinnon korjaamiseksi. Korjataan Suomi neuvottelemalla parempi hallintojärjestelmä.
Rekisteriin liittymisen tarkoitus on tehdä näkyväksi, milloin riittävän suuri joukko on valmis tukemaan yhteisen muutospaketin neuvottelemista ja toteuttamista. Uskottava parempi järjestelmä kasvattaa Suomen tulevaa arvoa, ja osaa tästä arvosta voidaan käyttää myös siirtymän rahoittamiseen.
Hallintojärjestelmiä on muutettu aiemminkin neuvottelemalla poliittinen kokonaisratkaisu. Esimerkkejä ovat Etelä-Afrikan 1990-luvun perustuslakineuvottelut sekä Pohjois-Irlannin Belfastin sopimus.
Liity Suomi2:een sähköpostilla ja saat juoksevan Suomi2-tunnuksen.
Yhteistyöehdotukset ja muut yhteydenotot: Yhteys.
Jäikö jokin estämään liittymisen? Kerro ilman sähköpostia.
Viimeisin tunnus: #101
Jos lomake ei toimi, lähetä viesti osoitteeseen liity@suomi2.org otsikolla LIITYN.